Valmistajakohtaiset vs raw-arvot
Kuten kiintolevyjen S.M.A.R.T. -sivulla kuvataan, voit nähdä että attribuuttien arviointi on mahdollista käyttäen valmistajakohtaista metodia (tarkistaen arvo- ja huonoimmat alueet) tai käyttäen eri metodia, joka ei riipu valmistajasta (tarkistaen data-alueen). Miten nämä eri metodit toimivat ja mikä on ero?
Valmistajakohtaiset arvot
Kiintolevyn nykyistä kuntotilaa tarkkailevat jatkuvasti monet anturit. Mitatut raw-arvot tallentuvat (vastaavan S.M.A.R.T. -attribuutin “data”-alueelle) ja niitä arvioi eräs (kiintolevyn laitteistoon sisäisesti koodattu) algoritmi.
Tämän arvioinnin jälkeen attribuutin valmistajakohtainen tulos tallentuu arvoalueelle. Se ilmaisee miten “hyvä” attribuutti on (verrattuna lukemaan kynnysalueella). Kun kiintolevy on uusi (ei koskaan ennen käytetty) tällä arvolla on teoreettinen maksimiarvo ja sitten se alenee – kunnes se saavuttaa kynnystason.
Näin jokin attribuutti on täydellinen, jos seuraava epäyhtälö on TOSI:
A – f(r) >= C
Missä:
-
A – teoreettinen maksimiarvo, kyseisen attribuutin “paras” mahdollinen arvo.
-
f – raw- (r) arvoihin perustuva funktio alenemisen laskemiseen. Yleensä se on lineaarinen funktio, joten r kerrotaan vakiolla B.
-
C – valmistajakohtainen kynnystaso. Tätä tasoa alempaa attribuuttia pidetään ongelmallisena.
Tämän metodin käytöllä on joitain haittapuolia. Arvoja A, B, C, (eli funktiota f) ei määritetä tarkasti (nämä voivat vaihdella samalla valmistajalla mallista malliin jopa kahdella saman mallin kiintolevyllä). Toinen haittapuoli on, että attribuutteja arvioidaan itsenäisesti, niiden keskinäistä suhdetta ei huomioida.
Todellisuudessa on mahdollista havaita ei-realistisia arvoja, jotka voivat ilmentää kiintolevyn viallisuutta. Jotkin kiintolevyvalmistajat saattavat määrittää 60-70 vuotta tai jopa enemmän kiintolevyn kokonaiseliniäksi, kun tutkitaan vastaavaa attribuuttia. On myös mahdollista, että tarvitaan monia tuhansia huonoja sektoreita, ennen kuin kiintolevy osoittautuu ongelmalliseksi, jos käytetään yllä selostettua metodia. Tietenkin monia ongelmia voi ilmetä kauan aikaa ennen tämän kynnyksen saavuttamista. Esim. datan tutkiminen ja uudelleenvaraus data-alueen huonoilta (vioittuneilta) sektoreilta voi viedä paljon aikaa (jopa tunteja) – eikä se ehkä valmistu ongelmitta. Tämän prosessin aikana järjestelmä ei yleensä vastaa, joten ongelmallinen kiintolevy, joka tuottaa ongelmia yhä uudelleen, saattaa huomattavasti heikentää järjestelmän yleisvakautta.
Useimmat kiintolevyjen analysointisovellukset käyttävät yllä kuvattua metodia kiintolevyn kuntotilan määrityksessä. Monissa tapauksissa kiintolevyn esitetty tila on paljon parempi kuin todellinen johtuen väljistä kynnysarvoista. Jotkin valmistajat voivat muuttaa arvoja esittääkseen levynsä kuntotilan paremmaksi kuin muiden. Tämä saattaa harhauttaa joitain ohjelmia tai käyttäjiä.
On tärkeää että sen jälkeen, kun jokin S.M.A.R.T. -attribuutti saavuttaa kynnystason, kiintolevyn tulisi kestää 24 tuntia (mahdollisen varmistuksen ajamiseksi). Useimmiten se ei riitä ja vain osa dataa voidaan tallentaa tänä aikana. Datan pelastus ongelmalliselta, lähes toimimattomalta kiintolevyltä voi olla hyvin tuskallinen, pitkä ja kallis prosessi. On parasta identifioida ongelma ja valmistautua siihen kauan ennen katastrofaalista tilannettaon.
Raw-arvojen analysointi
Hard Disk Sentinel on suunniteltu selvittämään tämä tilanne. Oletusarviointimetodit tarkistavat S.M.A.R.T. -attribuuttien raw-arvot. Näin on mahdollista määrittää kiintolevyn kunto riippumatta valmistajista ja malleista. Huomaa: on mahdollista valita valmistajakohtainen arviointimetodi kunnon laskemiseen, mutta tämän metodin jatkuva käyttö ei ole suositettavaa (johtuen yllä kuvatuista ongelmista), koska se saattaa antaa virheellisiä tuloksia.
Kun arvioidaan raw-arvoja, attribuuteille ei ole ennaltamääritettyjä (valmistajakohtaisia) kynnyksiä, mutta lisääntyvät ongelmat alentavat levyn kuntoa (jatkuvasti ja jyrkästi) ja tämä ennakoi mahdollista vauriota ja datan menetystä.
Laskentametodien yksityiskohtainen selvitys on kuvattu täällä.